Blogi

Toimitila­suunnittelu tekee brändin näkyväksi

Millaisissa tiloissa teillä työskennellään? Viihtyisä työympäristö lisää tutkitusti työhyvinvointia, tuottavuutta ja työilmapiiriä. Ergonomiset ja luovuutta rikastavat tilat vaikuttavat työntekijän motivaatioon ja siten yrityksen tulokseen. Tämän vuoksi toimitilasuunnittelu on tärkeä osa yrityskulttuurin rakentamista

Poikkeukselliset vuodet ovat muuttaneet käsitystämme toimitilojen tärkeydestä. Etätöiden arkipäiväistyttyä myös toimitilojen on vastattava tätä uutta normaalia. Yhteisten tilojen merkitys on kasvanut – neliöitä kenties tarvitaan vähemmän kiinteiden työpisteiden tarpeen vähentyessä, mutta tilan toiminnallisuutta ja sen tehokkuutta on suunniteltava tarkemmin.

Toimitilasuunnittelun lähtökohtana käyttäjälähtöisyys

Yrityksen tilaratkaisut vaikuttavat monen ihmisen elämään päivittäin. Tilojen suunnittelun peruspilareita ovat käyttäjälähtöisyys ja toiminnallisuus. Tilan käyttäjillä on usein parhain näkemys tilojen toimivuudesta ja sen ongelmakohdista. Kun suunnittelussa otetaan huomioon käyttäjät, työntekijät sitoutuvat tilaan myös paremmin. Tilojen tulisi sopia monenlaiseen eri käyttötarkoitukseen. Tarvitaan rauhallisia keskittymistä vaativia työskentelypisteitä, edustavia neuvottelutiloja, kodinomaista luovuutta lisäävää tilaa ja tiloja, joissa voi työskennellä yhdessä.


Tilan ensivaikutelma syntyy heti 

Millaisen ensivaikutelman yrityksesi sisustus herättää? Viestivätkö yrityksesi tilat haluamaasi mielikuvaa? Viihtyvätkö tiloissa työntekijät ja entäpä asiakkaasi? Aula, neuvottelu- ja näyttelytilat ovat yrityksen käyntikortteja. Jos ovesta astuessa sisään vastaan ryöpsähtävät pahvilaatikot ja takkivuori, ei välttämättä luotettavuus ja ammattimaisuus tule ensimmäisenä mieleen. Asiakkaan reitti pysäköinnistä vastaanottoon on tärkeä osa konseptin luomisessa. Jos opasteet puuttuvat, asiakkaasi voi jopa ihmetellä, tuliko hän väärään paikkaan ja kääntyä pois.


”Parhaimmillaan hyvin suunnitellut
tilat
voivat välittää yrityksenne
tai tuotteenne
tarinaa vaikuttavasti.”

Toimitilojen brändäys

Parhaimmillaan hyvin suunnitellut tilat voivat välittää yrityksenne tai tuotteenne tarinaa vaikuttavasti ja samalla luoda viihtyisät puitteet yhteisille ja  innostaville tapaamisille. Hyvin brändätyt toimitilat tukevat yrityksesi identiteettiä ja persoonaa. Tilojen tulisi nojata yrityksesi muihin markkinointimateriaaleihin ja auttaa luomaan eheä ja uskottava kokonaisuus. Tilat voi saada edustamaan brändiäsi pienilläkin muutoksilla, vaikka ikkunateippauksin tai aulan valokuvaseinällä.


Apu toimitilojen suunnitteluun löytyy läheltä

Kun toimitilojesi uudistaminen on ajankohtaista, on hyvä kysyä vinkkejä visuaalisen markkinoinnin ja sisustuksen ammattilaisilta. Osaamme hahmottaa kokonaisuudet aina yksityiskohtiin asti. Lopputuloksena saat yrityksesi brändin näköisen, persoonallisen ja tarkoituksiisi sopivan tilan nurkasta nurkkaan. Meiltä saat kokonaisvaltaisen ammattiosaamisen niin pienempiin stailauksiin kuin suurempiin tilakonsepteihin

Jenna Lappalainen

Kirjoittaja on toimitilasuunnitteluun erikoistunut visuaalinen suunnittelija. Jennan päivät täyttyvät monipuolisista työtehtävistä, niin digimarkkinoinnin aineistojen kuin perinteisen printtituotteiden suunnittelusta. Jenna on utelias, uudesta innostuva ja teknisesti taitava monitaituri, joka on huolellinen aina yksityiskohtiin asti.

Lue myös nämä blogit