Ajan hermolla

Hurry Factor Oy osti Luode WRKS Oy:n liiketoiminnan

31.03.2020

Joensuussa, Kuopiossa ja Tampereella toimiva Hurry laajentaa toimintaansa myös Varkauteen. Vuodesta
2015 mainostoimistopalveluita tuottanut yhtiö kasvattaa painoliiketoimintaa kun Hurry Factor ostaa
perinteikkään Varkautelaisen painotalon Luode WRKS Oy:n liiketoiminnan.

Osana aktiivista kasvua Hurry ostaa vuodesta 1998 asti toimineen, perinteikkään Varkautelaisen painotalon Luode WRKS Oy:n liiketoiminnan. Kauppa tukee yhtiön kasvustrategiaa ja mahdollistaa tulevien kasvutavoitteiden toteutumisen nopeutetussa aikataulussa. Muodostetun kokonaisuuden tavoitteena on tuottaa mainonnan ja markkinoinnin palveluita entistä kokonaisvaltaisemmin aina suunnittelusta lopputuotantoon asti.


Vallitsevasta tilanteesta huolimatta haluamme uskoa tulevaisuuteen ja omilla toimenpiteillämme varmistaa työpaikkojen säilymisen ja luomisen maakunnissa myös jatkossa. Toimialamme kohtaa muutokset usein eturintamassa ja vaikka mekin otamme siitä oman osamme, haluamme samaan aikaan hakea kasvua ja turvata toimintaamme entistä laajemmilla alueilla toteaa Hurryn hallituksen puheenjohtaja Petri Tukiainen. Painopalveluiden kautta pystymme palvelemaan nykyisiä ja uusia asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin yhden luukun periaatteella jatkaa Hurryn toimitusjohtaja Tero Hyttinen. Yhtiöiden vahvat osaamiset yhdistämällä voimme tarjota asiakkaille laajaa asiantuntemusta mainonnasta ja markkinoinnista aina lopputuotteisiin ja parhaisiin materiaaliratkaisuihin saakka, Hyttinen lisää.


Kauppa on luontainen kehitysaskel Luoteen pitkässä vuoteen 1998 ulottuvassa historiassa. Kokonaisuuden turvin pystymme turvaamaan työpaikkojen säilymisen Varkaudessa ja vallitsevan taloustilanteen helpottaessa toivottavasti luomaan niitä alueelle lisää. Palvelemme jatkossa samaan tapaan kuin ennenkin, tosin entistä leveämmillä hartijoilla ja laajemmalla palveluvalikoimalla toteaa Hurryn palvelukseen siirtyvä Luode WRKS:n yrittäjä Jani Ursin.


Hurry on Joensuusta vuonna 2015 aloittanut markkinoinnin ja mainonnan palveluita toteuttava yhtiö. Toiminnan kivijalkoina on Hurry Creative -mainostoimistopalvelut sekä Hurry Factor -painopalvelut. Hurry työllistää kaupan myötä yhteensä 30 mainonnan- ja painoalan ammattilaista. Konsernin liikevaihto tulee olemaan kuluvalla tilikaudella noin 3 miljoonaa euroa. Yhtiö toimii jatkossa neljällä paikkakunnalla: Joensuussa, Kuopiossa, Varkaudessa ja Tampereella.


Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Petri Tukiainen
Hurry
Puh. +358 451208208,
petri.tukiainen@cranehill.fi


Toimitusjohtaja Tero Hyttinen
Hurry
Puh. +358 400391707,
tero.hyttinen@hurry.fi

Hurry Factor Oy osti Luode WRKS Oy:n liiketoiminnan

Yhteys

Älä epäröi, ota rohkeasti yhteyttä

Yhteydenottaminen on helppoa ja nopeaa. Voit vaikka heti soittaa meille tai lähettää sähköpostia, kumpi vain sinulle parhaiten sopii.

Tarkistamme lomakelähetykset tietoturvasyistä.
Täytäthän myös lomakkeen lähettäjän varmistuskohdan ennenkuin painat lähetä-nappia.

Luotettava kumppani Suomen vahvimmat

Tiedätkö jo mitä haluat?

Jätä meille tarjouspyyntö. Vastaamme sinulle kahden päivän aikana. Voit lukea tietosuoja-käytänteistämme täältä.

Muista täyttää varmistus.