Ajan hermolla

Hurryn osaaminen osana Karelia-ammattikorkeakoulun koulutustarjontaa

20.12.2019

Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia

Hurry Oy tarjoaa ensimmäistä kertaa koulutussisältöä Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Opintojakso tuo lisää työelämälähtöistä markkinointikoulutusta osaksi Karelia-ammattikorkeakoulun tarjontaa.

Opintojakson tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen osallistuvat opiskelijat hallitsevat nykyaikaiset markkinoinnin työkalut ja pystyvät kehittämään osaamisellaan myös yritysten markkinointikykyjä. Tavoitteena on lisätä sekä opiskelijoiden omaa markkinoinnin osaamista, myös tuoda heidän taitonsa entistä lähemmäksi työelämässä havaittuja tarpeita ja auttaa heidän työllistymistään.

Kevään 2020 opintojakso on ensimmäinen Hurryn jokavuotisesta hyväntekeväisyyskohteesta, jolla pyritään yhdistämään toimijoiden tietoja ja taitoja osavaamman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Vuoden 2021 kohde julkaistaan joulukuussa 2020.

Hurry on toiminut Karelia-ammattikorkeakoulun avainkumppanina syksystä 2019 lähtien.

- Haluamme tällä kantaa oman kortemme kekoon sekä yritysten kehittymisen että nuorten osaajien työllistymisen osalta. Avainkumppanuuden myötä meidän on helppo päästä vaikuttamaan asioihin yhdessä Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. Tämä on meidän joululahjamme sekä opiskelijoille ja tulevaisuuden osaajille, myös alueemme yrityksille ja elinkeinoelämälle, kertoo Hurryn toimitusjohtaja Tero Hyttinen

Lisätietoa:

Tero Hyttinen
tero.hyttinen@hurry.fi
040 039 1707
Hurry Oy

Yhteys

Älä epäröi, ota rohkeasti yhteyttä

Yhteydenottaminen on helppoa ja nopeaa. Voit vaikka heti soittaa meille tai lähettää sähköpostia, kumpi vain sinulle parhaiten sopii.

Tarkistamme lomakelähetykset tietoturvasyistä.
Täytäthän myös lomakkeen lähettäjän varmistuskohdan ennenkuin painat lähetä-nappia.

Luotettava kumppani Suomen vahvimmat

Tiedätkö jo mitä haluat?

Jätä meille tarjouspyyntö. Vastaamme sinulle kahden päivän aikana. Voit lukea tietosuoja-käytänteistämme täältä.

Muista täyttää varmistus.